|
Kalastusalueella suoritetaan vuosittain eri vesialueilla mm. kalaistutuksia, roskakalojen hoitopyyntiä, ruohikoiden niittoa ja vesistöjen tilan seurantaa.
Käyttö- ja hoitosuunnitelma vuosille 2008-2012
2010 Vuoden merkittävimmät kalavesien hoitotoimenpiteet olivat edelleen hoitokalastus ja vesikasvien poisto.
- Roskakalaa nuotattiin Haapaselän alueelta 7 tonnia.
- Weke-katiskoiden hoitokalastustulos oli edellisvuosien tapaan tonnin verran.
- Myös vesikasvien niittoihin kannustettiin. Savuniemen osakaskunta poisti sekä vesikasveja että pohjahumusta ruoppaamalla Kiekanlahdelta.
- ELY-keskus niitti vesikasveja mm Jokijärvestä. Paikalliset osakaskunnat poistivat niitetyt vesikasvit vesistöstä.
- Joroisten Energia Oy istutti velvoiteistutuksena 3-v taimenia Sysmään ja Maaveteen. Tänäkin vuonna keliolosuhteiden takia istus Sysmään piti tehdä Huutokosken varavoimalaitoksen rannasta. - Edellisenä vuotena Valvatukseen tehty kuhaistutus onnistui lupauksia antavasti ja kokeilua jatkettiin istuttamalla erä kuhia lisää.
- Sysmällä osallistuttiin Ruokoniemen pään veneväylän ruoppamiseen.
- Yhteistyössä ELY-keskuksen, Joroisten kunnan ja paikallisten osakaskuntien kanssa jatkettiin Liunankosken - Huutokosken jokialueen – Suihkolanjoen reitin kunnostuksen suunnittelua. Tavoitteena on ko reitillä sekä parantaa kalojen nousumahdollisuuksia että kehittää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Yhteenveto istutuksista:
Järvitaimenia Kuhia Järvisiikoja Planktonsiikoja Harjuksia |
2 212 kpl 9 112 kpl 2 000 kpl 14 100 kpl 1 700 kpl |
2009
Vuoden 2009 aikana merkittävimmät kalavesien hoitotoimenpiteet kalanistutusten ohella olivat hoitokalastus ja vesikasvien poisto.
- Roskakalaa nuotattiin Haapaselän alueelta 13 tonnia.
- Weke-katiskat olivat edelleen kesäaikana hoitokalastuskäytössä, saalista raportoitiin saadun tonnin verran.
- Myös vesikasvien niittoihin kannustettiin. Joroisten Energialaitoksen velvoitetoimenpiteenä, toteutettujen istutusten ohella, tehtiin koemielessä vesikasvillisuuden poistoa Jokijärvestä.
- Syvyyskartoitustyö saatiin vuoden aikana valmiiksi
- Joroisten Energia Oy istutti velvoiteistutuksena 3-v taimenia Sysmään ja Maaveteen. Opastettiin Sysmän istutukset tehtäväksi vuorovuosin Huutokosken varavoimalaitoksen rannasta ja Savuniemen puoleisesta ns. Kenraalin rannasta. Aloitettiin tänä vuonna voimalaitoksen rannasta.
Joroisten Energia Oy istutti niin ikään velvoiteistutuksena 1-v taimenia Liunankoskeen ja Muurinkoskeen.
Yhteenveto istutuksista:
Järvitaimenia
Kuhia
Järvisiikoja
Planktonsiikoja |
5 208 kpl
24 258 kpl
1 900 kpl
1 500 kpl |
2008
Vuoden aikana siirrettiin hoitotoimenpiteiden painotusta istutuksista muihin hoitotoimenpiteisiin.
- Roskakalaa nuotattiin Haapaselän alueelta 10,5 tonnia
- Weke-katiskoiden hoitokalastussaalista raportoitiin 1,3 tonnia
- Vesikasvillisuuden poistoa tehtiin eri puolilla kalastusaluetta
- Syvyyskartoitustyö eteni hyvin, mutta ei tullut ihan valmiiksi
- Kalanistutuksista todettiin, että ainakin kuhan ja taimenen istutukset ovat tuottaneet luontaisesti lisääntyviä kantoja
Istutuksiakin tehtiin:
Järvitaimenia
Kuhia
Kirjolohia
Planktonsiikoja
Harjuksia |
2 415 kpl
6 000 kpl
110 kpl
3 000 kpl
470 kpl |
|
Kalastusalueen omistuksessa veneeseen kiinnitettävä Kaisla-leikkuri, jota lainataan osakaskunnille. Kalastusalueen isännöitsijä hoitaa lainaustoimintaa.
2007
-Kalaistutuksia Joroisselkään 15000 kpl kuhia.
-Roskakalanuottausta Haapaselän Pirskajanlahdella ja Frugårdin lahdella. Lisäksi alueen omistamat Weke-Katiskat olivat pyynnissä Joroisselällä ja Syvänsin järvessä.
-Kalastusalueelle hankitulla kaislaleikkurilla niitettiin ruohoja Pihlaassa ja pienessä Virmaassa.
-Vesialueiden syvyyskartoitus aloitettiin ja se on tarkoitus saattaa loppuun vuoden 2008 aikana
2006
-Kalaistutuksia Syvänsinjärveen 5000 kpl siikaa.
-Roskakalanuottausta Joroisselkä ja Frugårdin lahti. Lisäksi alueen omistamat Weke-Katiskat pyynnissä Joroisselällä.
-Vesinäytteitä otettu Syvänsinjärvi, Joroisselkä ja Haapaselkä.
2005
-Kalaistutuksia Joroisselkä 12000 kpl kuhaa ja Syvänsiin 6000 kpl kuhaa. Lisäksi eri osakaskunnat ovat suorittaneet istutuksia omilla varoillaan.
-Roskakalan pyyntiä nuotalla Joroisselästä ja Frugårdin lahdelta.
-Ruohikoiden niittoa Joroisselällä, Frugårdin lahdella, Sysmällä ja Iitosella.
-Vesinäytteitä otettu Jäppilän Syrjäjärvestä ja Kaivantojoesta. Lisäksi ympäristökeskus ottanut Joroisselästä 5 kpl vesinäytteitä, joiden perusteella Joroisselän tilanne parantunut kymmessä vuodessa, syvänteet edelleen hapettomia.
2004
-Kalaistutuksia Joroisselkä 3500 kpl siikaa ja 1500 kpl kuhaa. Syvänsinjärveen 1500 kpl Kuhaa.
-Alueen roskakalarysät pyynnissä Valvatuksessa ja Pienessä Virmaassa. Kotkatlahti 5 osakaskunta suorittanut omin varoin roskakalanpyyntiä ja ruohikoiden niittoa Keriselällä.
|